Metsän asukkaan ruumiinosista


Meillä tavallisilla ihmisillä on jonkun verran käsitystä siitä, mitä puu on. Tiedämme, että siitä tehdään sahatavaraa, josta myöhemmin rakennetaan taloja, ja tiedämme, että puusta tehdään paljon erilaisia jalosteitakin. Lisäksi sitä käytetään paperituotannossa. Mutta mitä se puu on? Sehän on kokonainen itsenäinen elimistö, johon voi tutustua kuin ihmisen elimistöön joskus aikoja sitten koulussa ensimmäisillä biologian tunneilla.

Keskeltä Reunoille

Puun keskellä sijaitsee ydin. Se on tärkkelystä, jonka tehtävänä on varastoida ravintoa seuraaville puun kasvuajoille; rungon alaosassa ydin on yleensä kuollutta. Sitä seuraa nuorpuu, jonka leveys on yleensä noin viisitoista vuosirengasta ja sen solurakenne on erilainen verrattuna ulompiin vuosirenkaisiin. Nuorpuulle on tyypillistä, että se on oksainen ja halkeilee herkästi, ja laadultaan se on heikon osa koko puun rungosta. Sitä seuraa sitten sydänpuu, joka on myös kuollutta ainesta ja se toimii vain kantavana rakenteena, jonka ympärille elävä pintapuu kasvaa. Se on usein myös tummempaa kuin hyvä ja korkealaatuinen pintapuu, tosin vaaleissa puulajeissa sekä sydänpuu että pintapuu ovat melkein samanvärisiä. Perussääntönä on, että rungon järeytymisen myötä myös sydänpuun osuus kasvaa. Sydänpuun ulkopuolelle kasvaa sitten pintapuuta eli mantoa, joka on elävää ja samalla parasta rungon osaa. Juuri pintapuussa vesi ja ravinteet kulkeutuvat puun juurista sen latvukseen. Pintapuuta suojaa puun kuori.

Erilaisia Oksia

Yleensä oksia lähtee kasvamaan ytimestä. Näitä oksia sanotaan ydinoksiksi. Männyillä tällaiset oksat kasvavat säännöllisinä kerroksina, ja nuoren männyn iän voi päätellä laskemalla sen oksakiehkuroita. Kuusessa oksia ei muodostu niin säännöllisesti ja kerrosten väliin syntyy myös pieniä oksia, joita kirvesmiehet sanovat naulaoksiksi. Lehtipuissa oksat kasvavat melkein miten sattuu, ja niille on tyypillistä myös niin kutsuttujen vesioksien syntyminen: ne eivät kasva puun rungon ytimestä vaan niitä muodostuu nilakerroksen uivuneista silmuista. Tällaiset oksat on syytä poistaa mekaanisesti heti, kun niitä muodostuu, sillä muuten ne kasvavat täydellisiksi oksiksi ja pilaavat sahatavaraa. Välillä vesioksat epäonnistuvat yrityksissään tunkeutua puun rungon kuoren läpi, mutta jatkavat silti kasvuaan eli jäävät pyörimään kuoren alle. Tästä syntyy pahkoja, jotka ovat pallomaisia muodostumia puun rungossa. Vaikka pahkaa voisi ajatella puun sairaudesta kertovaksi tekijäksi, sitä se ei välttämättä ole – ja sen lisäksi pahka on erittäin kallista puutavaraa. Juuri pahkoista voidaan valmistaa käyttöesineitä kotiin puun halkeilua sen kummemmin ajattelematta: pahka on erittäin kovaa ja tiivistä puuta.

Erilaisia Oksia

Laatuongelmia

Hyvää sahatavaraa ei voi tehdä mistä tahansa puusta, vaan eri tukeille on eri käyttöä. Oksaisuus on yksi puun laatuongelmista yhtä kuin puun vinosyisyyskin, ja kumpikin heikentää puun sekä siitä saatavan sahatavaran lujuutta. Mielenkiintoisin laatuvika lienee lyly tai toisin sanottuna reaktiopuu, mitä voidaan usein nähdä hyvin tuulisissa paikoissa kasvaneissa puissa. Reaktiopuun ydin on aina sijoittunut lähemmäs reunaa eli puun runko on epäsymmetrinen, ja tämä johtuu siitä, että puu pyrkii korjaamaan runkonsa suuntaa, kun se on alkanut kasvaa epäpystysuoraan. Tällöin puun rungon poikkileikkaus on soikea ja voisi kuvitella, että lylyinen puu on erittäin lujaa, mutta näin se ei ole: elävänä se on hyvin kovaa, mutta kuivuessaan se muuttuu erittäin hauraaksi. Lisäksi lylyinen puu muuttaa muotoaan liian paljon sekä sahauksen että kuivauksen seurauksena. Huomion arvoista on se, että havupuilla ja lehtipuilla ydin siirtyy eri suuntiin: lehtipuu pyrkii kasvattamaan lylyä kaltevuuden yläpuolelle eli toivoo vielä parannusta, kun taas havupuu on tilanteen jo hyväksynyt ja kasvattaa vain tukisolukon kaltevuuden suunnassa.

Laatuongelmia