Puuta omaan kotiin


Kyllä on onni syntyä sellaiseen maahan, jossa puurakentamisella on suuri merkitys. Moni käyttää tätä Suomen hyvää puolta omissa rakennusprojekteissaan, mutta harvempi ajattelee puun käyttöä talojen sisällä – niin sisustuksessa kuin pinnoissakin. Parkettilattia ja keittiön kaappien ovet lienevät ainoa poikkeus, missä puulla on lyömätön voittosija. Tässä tulee nyt tietoa siitä, miksi puun käyttöä oman kodin sisätiloissa voisi harkita vakavammin.

Käytön Monipuolisuus

Kun tekee mieli käyttää puuta omassa kodissa, ei ole merkitystä, onko kyse kaupungissa sijaitsevasta kerrostaloasunnosta vai maatilalle rakennetusta omakotitalosta. Puu mahtuu hyvin joka suunnitelmaan, ja sen monipuolisuus sallii tämän materiaalin käytön aivan kaikkialla. Puurakenteinen omakotitalo pyytää luonnollisesti puurakenteita ja -kalusteita myös sisään, jolloin ne toimivat luontevana kokonaisuuden osana, kun taas kaupunkiasunnossa puu on yleensä jotain erikoisempaa: ikään kuin ensimmäisestä toiseen hirsimökin kerrokseen vievät lasiportaat.

Käytön Monipuolisuus

Yksi selkeä syy käyttää puuta sisustuksessa on sen ulkonäkö. Puu näyttää luonnolliselta ja rentouttaa mieltä, ja väri- sekä kuviovaihtoehtoja on joka makuun. Sopivalla puun työstötavalla voidaan saada aikaan mitä erikoisempia pintoja ja kalusteita, ja ulkonäön kruunaa oikea puun pintakäsittely. Lisäksi puu on helppo materiaali työssä: jos tarkoituksena ei ole saada museoluokan kalusteita, tavalliset puurakenteet ja -kalusteet voi hyvin tehdä aloittelijakin, jolla ei ole aikaisempaa kokemusta puusta. Kun sitä verrataan betoniin tai metalliin, puu sallii paljon virheitä ja antaa ne anteeksi. Myös puun keveys vaikuttaa joissakin tapauksissa valintaan. Tutut Ikean kotisivut pursuavat kaikenlaisia tilansäästöratkaisuja. Ikeasta saa kuitenkin yleensä joko halpaa vaneria tai värikästä muovia, mutta mitä jos Ikean ratkaisuja lähdettäisiin soveltamaan kotona ostamatta kyseisestä kaupasta mitään? Ruotsalaisen ketjun ammattilaiset ovat kyllä hyviä sisustussuunnittelussa, mutta ketä nyt kiinnostaa sisustaa kotinsa Ikea-tyylillä? Samoja huonekaluja ja tilaratkaisuja näkyy kaikkialla, mutta kun ne tekee omin käsin ja oikeasta puusta, niiden ilme on jo täysin erilainen. Puun avulla voi tuoda esille myös omaa persoonallisuutta: työn aikana voi leikkiä niin muodoilla kuin väreilläkin.

Mukavia Seurauksia

Puulla on ulkonäön lisäksi myös muita hyviä ominaisuuksia. Minkä takia sitä käytetään paljon konserttisaleissa? Puuta ollaan käytetty jo aikoja sitten myös musiikkisoittimissa. Sillä on hyvät akustiset ominaisuudet, aika luonnolliset ja samalla äänen kauneutta korostavat. Puu toimii sisätiloissa myös sisäilman kosteuden tasapainottajana, sillä puu reagoi kosteusvaihteluihin melko herkästi ja tilanteen mukaan joko imee kosteutta tai luovuttaa sitä. Kun tilan kosteus on koko ajan sama, se vähentää ilmanvaihto-ongelmia ja parantaa energiatehokkuutta. Ja niin: puussa ei elä bakteereita. Juuri tästä syystä sitä käytetään tänäkin päivänä leikkuulaudoissa, vaikka markkinoille on jo ajat sitten tuotu muovi.

Mukavia Seurauksia

Vaikuttaa se materiaali myös tiloissa oleskeleviin ihmisiin. Puun luonnollinen ulkonäkö saa minkä tahansa tilan kotoisaksi, turvalliseksi ja lämpimän tuntuiseksi, ja puulla sisustetussa huoneessa on hyvä levätä vaikka vaikean työpäivän tai -viikon jälkeen. Ei ole mikään ihme, että saunassa mieli kevenee: itse saunomisprosessin lisäksi merkitystä on myös sen sisustuksella, joka on yleensä pelkkää puuta. Viime aikoina puuta alettiin käyttää enemmän myös kouluissa ja toimistojen työhuoneissa, sillä erilaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisen keskittymis- ja stressinsietokyky toimivat puisessa ympäristössä paljon paremmin kuin perinteisessä työhuoneessa, johon kuuluu yleensä betonia, lasia ja muovia. Tähän kaikkeen perustuen oma valintani on kyllä puu, josta olen rakentanut aikaisemminkin ja tulen rakentamaan myös tulevaisuudessa. Mikä muu materiaali voisi koota yhteen hyvän hinnan, käytön monipuolisuuden, helpon työstön, työnilon ja tuloksen näyttävyyden?