RAKENNA PUUSTA OMA PELIPÖYTÄ

RAKENNA PUUSTA OMA PELIPÖYTÄ

Lautapelien ja pöytäpelien suosio kasvaa koko ajan. Vaikkakaan lautapelien pelaaminen ei ole mikään kaikkein yleisin varhaisaikuisten ajanviettotapa, niiden voidaan kuitenkin sanoa olevan tätä nykyä muodissa. Nuoruutensa tietokone- ja konsolipelien kanssa viettäneet kolmekymppisen nuoret aikuiset ovat ottaneet lautapeliharrastuksen omakseen. Myös esimerkiksi pokeripelien pelaaminen porukalla on kasvattanut suosiotaan 2000-luvulla.

Aiemmin lautapelien pelaamisella oli erilainen leima, ja koko homma nähtiin pimeissä kellareissa pelaavien nörttien puuhana. Nykyään kun nuoret aikuiset vakiintuvat parisuhteissa ja baareissa käyminen jää vähemmälle, lautapeleistä on löytynyt uusi ajanviettotapa tuttavapariskuntien tai puolison kanssa. Myös lautapelien monipuolisuus on lisääntynyt vuosien varrella, enää ei tarvitse kaivaa esille pelkkää Monopolia tai Afrikan tähteä.

Monipuolinen pelipöytä sopii kaikenlaisille peleille

Oli pelisi sitten Carcassonnen kaltainen strategiapeli tai kenties haluat luoda taistelukentän seuraavaa Warhammer 40000 -mittelöä varten, tarvitset itsellesi tilaa, jolle saat levitettyä pelisi. Tämä on tyypillisesti tilanne, jossa erillinen pelipöytä tulee todellakin tarpeeseen. Useimmat pelaajat käyttävät normaalisti joko keittiönpöytää tai ehkäpä erillistä taitettavaa pöytää, mutta miksi tyytyä tavanomaiseen, kun voit luoda pöydän, joka on räätälöity sinun henkilökohtaista makuasi ja tarpeitasi varten? Voit luoda itsellesi sopivaksi muokatun pelipöydän seuraamalla muutamia yksinkertaisia ohjeita.

Halusin itse ryhtyä rakentamaan omaa pelipöytää, koska olen harrastanut erilaisten pelien pelaamista jo vuosien ajan netissä. Olen pelannut strategia- ja roolipelejä, kuten Travia Kingdomsia ja Fallen Swordia sekä korttipelejä PokerStarsilla ja erilaisia digitaalisia lautapelejä muun muassa tabletilla. Päätin rakentaa itselleni pelipöydän, jolla voin pelata haluamiani strategia- ja lautapelejä sekä pokeria ja muita korttipelejä ystävieni kanssa. Jos sinulla on hieman viitseliäisyyttä, ylimääräistä aikaa, työkalut ja sopivat tilat, oman pelipöydän rakentaminen voi olla hyvin antoisa projekti.

Valitse pöydän teema ja mitat

Valitse pöydän teema ja mitat

Ensimmäisiä asioita, joita sinun täytyy päättää ryhtyessäsi rakentamaan pelipöytää, on valita minkä tyyppisen pöydän haluat rakentaa. Helpoin tapa lähestyä tätä asiaa on pohtia, millaisia pelejä sinä tyypillisesti pelaat. Jos esimerkiksi pelaat normaalisti Call of Cthulhua, et tarvitse samanlaista pöytää, kuin mitä käyttäisit pokerin tai Magic: The Gatheringin pelaamiseen. Kaikki on kiinni siitä, mitä haluat pelata kaikkein eniten.

Kun olet muodostanut tästä asiasta vahvan mielipiteen, sinun täytyy seuraavana valita yleisteema, jonka mukaiseksi haluat pöydän rakentaa. Eräs parhaista pelipöydistä, minkä olen itse nähnyt internetin keskustelupalstoilla, oli viimeisen päälle rakennettu pokeripöytä digitaalisella kosketusnäytöllä. Nyt kun sinulla on mielessäsi sekä yleisteema että peli, voit aloittaa suunnittelun miettimällä pöydän kokonaismittoja.

Valitse mitat

Kuvitellaan, että haluat rakentaa itsellesi pöydän, jolla voit pelata Warhammer-kampanjoita ja -taisteluja. Siinä tapauksessa tarvitset vähimmäispinta-alaa luultavasti noin 180 cm x 120 cm, mutta sinun kannattaa luultavasti rakentaa vielä hieman suurempi pöytä, esimerkiksi 240 cm x 180 cm, että sinulla on riittävästi tilaa käytössä. Kun pöydän vaadittava pinta-ala on nyt tiedossa, on aika miettiä pöydän korkeutta. Normaali pöytä on 70–80 cm, joten haluat luultavasti tehdä pöydästäsi hieman tätä korkeammin, että voit sekä istua sen ääressä mukavasti että myös seisoa sen äärellä.

Suositeltavaa olisi, että pöydän yläosan korkeus olisi vähintään noin 85–90 cm, jos pöydän paksu alapohja on noin 10–15 cm korkea. Tämän alapohjan ansiosta voit rakentaa onton tilan, jonne voit säilöä kaikki käyttämäsi pelimateriaalit, kuten esimerkiksi kirjat, nopat, miniatyyrit, pelimerkit, kortit ja niin edelleen, niin etteivät ne täytä muuten kaikkea tilaa huoneessasi.

Suunnittele pöydän sisäpuoli

Suunnittele pöydän sisäpuoli

Jos aiot luoda pöydän sisälle varastotilan, jossa voit säilyttää peleissäsi tarvitsemiasi tavaroita, sinun täytyy siinä tapauksessa päättää, millaisen pöydän kansiosan haluat rakentaa. Joissakin pöydissä on saranoilla varustettu kansi, jonka voit nostaa helposti ylös ja käsitellä kannen alla varastoitavia tavaroita. Joissakin toisissa pöydissä kannen voi nostaa paikaltaan, mikä paljastaa koko pöydän sisäosan. Tämä on varteenotettava vaihtoehto myös silloin, kun haluat tehdä pöydän sisäosasta varsinaisen pelialueen.

Kun pelit ovat päättyneet illan osalta, voit asettaa tavarat sisään ja kannen takaisin paikalleen pöydän päälle, jolloin pelialue on kokonaan poissa näkyviltä. Tämä menetelmä on omasta mielestäni varsin hyvä, sillä voit jättää pelikentän juuri siihen tilanteeseen, missä haluat sen olevan seuraavaa pelikertaa varten. Eräs vaihtoehto on vielä tehdä pöydän kannen toiselle puolelle ruudukko tai pelilauta valmiiksi jotain toista peliä varten, jolloin sinulla on valmis pelipöytä myös tähän tarkoitukseen, kun käännät kannen ympäri.

Suunnittelu ulkoiset ominaisuudet

Suunnittelu ulkoiset ominaisuudet

Artikkelin alussa puhuttiin siitä, että sinun kannattaa miettiä pöydällesi jonkinlainen teema ennen rakentamisen aloittamista. Tämä on jälleen yksi osa projektia, jolloin teema tulee oleelliseksi tekijäksi. Jos esimerkiksi olet kiinnostunut Star Trek -roolipelin pelaamisesta, voit ehkä haluta pöytäsi näyttävän Tähtialus Enterprisen komentosillalta tai tiedeaseman pöydältä. Tämä voi vaikuttaa alkuun hieman hankalalta, mutta kaikki riippuu lopulta valitsemistasi ja käyttämistäsi materiaaleista ja siitä, kuinka paljon aikaa ja työtä olet valmis sijoittamaan rakennusprojektin eteen.

Muista, että olet saanut vain muutamia perusohjeita räätälöidyn pelipöydän rakentamiseen. Nämä suuntaviivat eivät ole askel askeleelta -ohjeita varsinaiseen pöydän rakennustyöhön alusta loppuun. Syy tähän on hyvin pitkälti se, että tällaiset räätälöidyt pelipöydät ovat yhtä uniikkeja kuin niiden tekijänsäkin. Kuten aiemmin mainittiin, esimerkiksi keräilykorttipelejä varten rakennetut pöydät eivät ole välttämättä paras vaihtoehto roolipelien pelaamista varten tai esimerkiksi pöydän päällä pelattaviin peleihin tai pokeriin.

Käytä näitä ohjeita ainoastaan auttamaan sinua varmistamaan, että kun alat rakentaa itsellesi uutta pelipöytää, se tulee aidosti parantamaan tulevaisuuden pelisessioitasi. Selaile internetistä ja keskustelupalstoilta muiden tekemien pelipöytien kuvia saadaksesi inspiraatiota omaan projektiisi. Pelipöydän rakentaminen voi olla haastavaa, mutta monesti upea lopputulos on erittäin palkitseva päätös projektille, ja takaa jatkossa paremman pelinautinnon suosikkipeliesi ääressä.